Siis minun on nyt ollut niin kiire tai jotain, etten ole tänne ehtinyt.
Mulla on tässä kauppaprojekti menossa ja kipeät lapset. Lisäksi pienempi on niin vauhdikas noissa oppimisissa, että en voi selkääni paljon käännellä. Vanhempi taas ei sitten nuku enää päiväunia, joten sekin aika mikä oli omaa silloin, niin ei ookkaan enää...Toki vanhempi on melko omatoiminen leikkiensä suhteen.
Olen nyt siis perustamassa uuden verkkokaupan lastenvaatteille, -tavaroille ja leluille. Katsotaan miten käyp meikäläisen. On nimittäin pari muutakin nettikauppaa olemassa. Tarkoitus olisi myydä sellaista mitä ei vielä olisi kaikkialla. Kauppa aukeaa tammi-helmikuussa.
Tänään tehtiin vanhemman kanssa muovailuvahoilla ja sainpa aikaiseksi jotain talvistakin.
Meidän pojat on aika söpöjä tuolla ulkonakin. Tässä yksi onnistunut joulukorttikuva. Not.
Nyt sitten odottelemisiin että mitä saatan saada aikaan. Katsotaan, josko kauppa aukeaisi ja sitten vaan ostoksille..
Mukavaa marraskuun viimeistä!
tiistai 30. marraskuuta 2010
Kertakaikkisesti
keskiviikko 3. marraskuuta 2010
Monenlaista..
Olen päättänyt ruveta yrittäjäksi. Tai ainakin osa-aikaiseksi tai jotain. Hauskinta tässä on se, että olen aina halunnut olla oman itseni herra, vaan enpä ole uskaltanut. Eilen kuitenkin tein ensimmäisen tilauksen, enkä pysy housuissani. Jännittää ja pelottaa yhtäaikaa.
Samaan aikaan kun rupesin omiin hommiin, entinen työnantaja (jonka kanssa minulla ei siis ole voimassa olevaa työsopimusta, joka on aina sanonut että " tänne voit tulla koska vain!") ilmoitti, että ei heillä olekaan mitään työtä minulle. Nice. No, onhan niitä töitä, kun vaan pysyy mieli avoinna, mutta onneksi olen nyt hoitovapaalla, niin ei tarvitse ihan järkkypaljon ressata. VIELÄ.
Meidän pienempi poika ei edelleenkään osaa nukkua yöllä, mutta
muuttipahan nyt sitten samaan huoneeseen vanhemman kanssa.
Juoksen sitten siellä joka yö miljoonatsiljoona kertaa. En muuten tiennyt, että voin olla yöllä niinkin kiukkuinen kuin nykyisin olen. Minkähän takia toisille tuo nukkuminen on niin vaikeaa? Vanhempi poika sitten nukkuu kuin tukki melkein joka yö.Olisi voinut ensin olla tämä huonosti nukkuja ja sitten hyvin, eikä toisinpäin. Pienempi siirtyi nyt 8,5kk ikäisenä yksiin päiväuniin..ajattelin, että jos hän vaikka nukkuu liikaa..mut enpä ole huomannut mitään eroa.
Näitä alla olevia meillä syödään kestona...huoh. Ja siihen päälle "Äiti, saisinko katsoa Salama Beeniä?" Eli Autot-elokuva pyörisi nonstop jos esikoinen saisi päättää.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)